Järkytys.

Sunnuntaina 20.8 Mikillä nousi korkea kuume, ajateltiin että se on flunssaa. Särkylääkkeellä kuume laski ja poika voi hyvin. Miki valitti että jalkoja särkee, sanoi että "luita särkee", ajateltiin että se johtuu kuumeesta. Mitään muita oireita ei ollut. Keskiviikkona oli kuumetta edelleen, miki oli todella väsynyt eikä ruoka maistunut. Varasin lääkärin torstaiksi. Lääkäri määräsi pienen verenkuvan ja tulehdusarvot. Kun menimme kuulemaan tulokset oli äsken niin iloinen lääkäri muuttunut vakavaksi ja järkyttyneeksi; "mikin veriarvot ovat pielessä, pitää lähteä heti lastenklinikalle lisätutkimuksiin. Mahdollisesti verisyöpä." Mikillä oli tulehdusarvot nousseet, valkosolut oli korkealla, hemoglobiini matala, trombosyytit matalat ja punasolut matalat.

Lastenklinikalla otettiin laaja verenkuva josta näkyi että Mikillä on runsaasti blasteja eli syöpäsoluja.
"Mikillä on verisyöpä eli leukemia". Miki siirrettiin infektio-osastolle, laitettiin kanyylit ja miki sai nesteitä, antibiootteja, verihiutaleita sekä kipulääkettä.
Aina niin energinen ja iloinen poika sanoo "äiti, en jaksa leikkiä nyt. Leikitään sitten myöhemmin.voitko pitää kädestä kiinni? Minua pelottaa."

Perjantaina miki nukutettiin, häneltä otettiin selkä- ja luuydinnäytteet, annettiin ensimmäinen annos sytostaatteja selkäydinkanavaan, laitettiin keskuslaskimokatetri rintaan sekä ultrattiin vatsa ja sydän. Leikkauksen aikana siirrettiin tavarat kolmiosairaalaan kymppiosastolle. Lasten syöpäosastolle. Nukutuksesta herääminen kesti kauan. Hengitystä jouduttiin avustamaan, siitä johtuen Mikillä meni ilmaa vatsaan ja siitä tuli järkyttävät kivut. Hän sai vahvat särkylääkkeet ja nukahti. Lääkäri tuli kertomaan tulokset. Mikillä on akuutti lymfoblastileukemia (ALL). Ei ole levinnyt keskushermostoon. Hoidot kestävät 2,5 vuotta. Ensimmäinen sairaalajakso kestää 4-5 viikkoa, riippuen miten miki hoitoihin reagoi. Sytostaatteja, kortisonia, antibiootteja, pahoinvoinnin estolääkkeitä, kipulääkkeitä ja verihiutaleita. - näitä kaikkia Mikille on nyt luvassa. Sytostaatit piti aloittaa lauantaina mutta mikin vatsa-ongelmien takia aloitetaan vasta huomenna. Maksa, munuaiset ja sydän joutuvat koville, joten niitä seurataan kokoajan. Luuydinnäyte otetaan n. 3 viikon päästä uudestaan, siitä nähdään onko hoito alkanut tehoamaan. Mikillä on yöhikoilua ja pulssi laskee öisin todella matalalle, ne kuuluvat asiaan.

Nämä päivät on mennyt kuin sumussa, paljon tietoa josta 1/10 osa on jäänyt päähän. Me ollaan syöpälapsen vanhempia - ei sitä pysty vielä ymmärtämään. Järkyttävää nähdä oma rakas lapsi kiinni letkuissa ja piuhoissa. Et voi auttaa, et helpottaa oloa. Et voi suorittaa tätä sairautta pois. Avuton ja voimaton olo. Vaihtaisin Mikin kanssa paikkaa HETI jos vaan voisin. Vaikka on toivoa niin kokoajan on jatkuva pelko. Oman lapsen menettäminen on lähempänä kuin koskaan. Pelkoa,vihaa,katkeruutta,huolta,järkytystä,ahdistusta ja stressiä - näitä tunnen vuorotellen.

Sairaalassa aika on pysähtynyt, siellä ollaan Mikiä varten. Huolehditaan, leikitään ja halitaan. Hetki kerrallaan. Kotona on Eemi, ja elämä jatkuu. Eemin avulla pysynkin arjessa kiinni edes jotenkin, ja hän antaa meille niin paljon voimaa. Ja sit kuitenkin tunnen ahdistusta siitä etten voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, kumpikin poika tarvitsee äitiä. Onneksi mun äiti on sairaalassa mikin kanssa silloin kun oon kotona, ei tarvitse pienen olla yksin. Tunnen syyllisyyttä siitä etten esimerkiksi huomenna voi olla paikalla kun Miki saa sytostaatteja. Syyllisyys tulee varmasti kulkemaan mukana kokoajan, ehkä sen kanssa oppii elämään. Tiedän että juuri se normaali arki on tärkeää. Että vaikka Mikin leukemia on valtava osa meidän elämää, silti pitää jatkaa elämää, tehdä niitä asioita mitä ennenkin. Muistaa pitää itsestään huolta, se nyt on jäänyt ihan täysin mutta ehkä sekin alkaa sujumaan.

Kaiken päälle vielä käytännönasiat. Mikin päiväkotipaikka, raha-asiat, kotityöt kotona, kauppareissut jne. Sosiaalityöntekijä auttaa raha-asioissa ensi viikolla mutta kyllä sitä nyt vaan stressaa valmiiksi kaikkea. Miten sitä saa hoidettua kaikki kotona ja sairaalassa. Ensi viikolla pitää hoitaa kaikki nämä asiat, sitten voi keskittyä Mikiin täysin.

Mikille tämä on tietysti todella rankkaa. Ei oikein ymmärrä miksi pitää olla sairaalassa, miksei pääse kotiin tai edes ulos huoneesta. Pikkuveljeä ja pappaa on kova ikävä. Ei pysty leikkimään vapaasti koska on letkuissa kiinni. Ei ole oman elämän hallintaa, se on varmasti se rankin asia. Ei ymmärrä miksi satutetaan.

Onneksi meillä on paljon ihmisiä ympärillä. Meidän perhe on tiivis yksikkö, miki on nyt tärkein, mutta ei kuitenkaan unohdeta toisiamme tai Eemiä. Meidän pieni supermies ottaa nyt kaikki voimat käyttöön ja taistelee. Me ollaan mukana ja tukena, jokaisella askeleella. Huomisesta ei tiedä joten eletään päivä ja hetki kerrallaan. ❤️