Vuoristorataa.

Viime viikonloppu ja tämä viikko on ollut yhtä tuskaa, mikillä on ollut vatsa todella kipeä. Ruoka ei ole oikein maistunut, ja nukkunut on pienissä pätkissä. Vatsa on toiminut huonosti, ulostuslääkkeistä huolimatta. Keskiviikkona jo pelättiin että suoli puhkeaa, mutta sitten vatsa alkoi onneksi toimimaan. Toimii edelleen huonosti ja kivut ovat todella kovia. Morfiini onneksi auttaa mutta se taas kovettaa vatsaa. 

Mikillä nousi keskiviikkona myös korkea kuume ja tulehdusarvot olivat koholla, joku infektio. Aloitettiin antibiootit. Tämä ja ensi viikko vietetään sairaalassa. Odotetut 4v synttäritkin vietetään ensi viikolla täällä. Siitä Miki on ollut kovin surullinen…Me kuitenkin yritetään tehdä siitä päivästä mahdollisimman kiva. ❤️

Viime perjantaina otettu luuydinnäyte oli todella hyvä ❤️ syöpäsolut oli selvästi vähentyneet, jotain positiivista siis kuitenkin. ❤️ infektion takia seuraava luuydinnäyte otetaan vasta 25.9. Siitä saadaan selville ”virallinen” hoitovaste. Lääkäri kyllä jo sanoi että luultavasti Miki pysyy matalassa riskissä. 

Mun äiti on ihan valtava apu ja voimavara tässä tilanteessa, ilman ei pärjättäisi. Äiti on aina ollut vahva ja määrätietoinen. Hän on mut yksin kasvattanut, eikä aina ollut helppoa. Välillä riideltiin niin että naapuritkin kuuli - intiaanitansseja niinkuin äiti aina sanoi. Välillä levitettiin patjat olkkarin lattialle ja katsottiin monta elokuvaa putkeen. Välillä heiteltiin riisiä ja makaronia keittiön lattialle ilman syytä. Ja välillä oltiin vaan hiljaa vierekkäin. Äiti on aina ollut se tuki ja turva, ollut mukana kaikissa elämän vaiheissa. Äidille saa aina soittaa ja hän on aina läsnä. Me ollaan aina puhuttu kaikesta. Ei ole asiaa mitä en voisi äidille kertoa. Edelleenkin puhun äidin kanssa päivittäin ja hän on todella iso osa meidän elämää. Samanlaista suhdetta tai yhteyttä ei ole kenenkään kanssa. Samanlainen äiti haluaisin olla omille lapsilleni, tai edes puoliksi yhtä hyvä. Se tärkein tukipilari. Teki sitten mitä vaan tai tapahtui mitä vaan, kotiin saa aina tulla. Virheitä saa tehdä, kunhan niistä osaa ottaa opikseen. 

Mikin kanssa on paljon puhuttu syövästä, rehellisesti vastattu kaikkiin kysymyksiin. Hänellekin ne tunteet vaihtelevat ; välillä kaikki on ihan ok ja sitten välillä kaikki on huonosti. Itselläni ehkä se pahin järkytys on mennyt ohi. Nyt ei ole kamala olo kokoajan, se tulee aalloissa. Tässä kolmen viikon aikana on varmasti miljoona kertaa mietitty ”miksi?!” Miksi just meidän lapsi. Vaikka todellisuudessa ei tätä kenellekään toiselle haluaisi, ei tutulle eikä tuntemattomalle. Itseäni pelottaa eniten just nämä infektiot ja kaikki mahdolliset komplikaatiot. Ja nyt varsinkin vatsan toiminta saa paniikkiin monta kertaa päivässä. Tosi paljon pelkään myös että syöpä uusiutuu. Pelko tulee varmasti aina olemaan läsnä, senkin jälkeen kun Miki on parantunut. Ja todella uskon että Miki tästä selviää ja parantuu. Suihen on pakko uskoa ja luottaa, koska muuten se kuolemanpelko vie voiton. 

En voi muuta kuin olla tukena, jokaisella askeleella. Lukea yhden iltasadun sijasta vaikka viisi, halata ja pitää sylissä vähän pidempään ja puhua autoista vaikka en niistä mitään ymmärrä. Olla ihan aidosti paikalla. 

Loppuun vielä Mikin tarina syövästä: 

” Sen nimi on herra hyöpä, koska en tykkää sanasta syöpä. 

Herra hyöpä pelottaa, satuttaa ja itkettää. Välillä ollaan ihan kavereita. 

Minä en sitä kutsunut, se vain tuli. Nyt ollaan yhdessä pitkään. 

Herra hyöpä on kaikkialla koska se on mun veressä. Saan paljon lääkkeitä, niistäkin tulee paha olo. Mutta ne auttavat. Joskus tulee päivä jolloin herra hyöpää ei enää ole. Sitten olen vain miki. Enkä halua olla muuta kuin vain Miki.” 

Tekisin ihan mitä vaan että Miki saisi olla ”vain Miki.” ❤️